Kamari

Kamari on ollut jo aikaa työn alla. Kylmillään se on ollut maaliskuusta 1976 saakka. Myös vesikieroinen lämmitysjärjestelmä oli purettu pois. Huoneen kulmaa koristaa valkeaksi maalattu pönttöuuni. Uuni on kunnossa ja hormi kunnostettu.

Osa huoneen ikkunaruuduista on vanhaa puhallettua lasia; ohutta 1.5mm vahvuista,  täynnä työstön jälkiä. Siis sellaista jota ei enää saa mistään.

Päällisin puolin rakenteet olivat kunnossa mitä nyt tilan 40-vuotinen kylmillään olo oli saanut aikaan; tapettikerrokset repsottivat ja pinnat olivat nuhjaantuneet…  Niin ja vaikka sähköasennukset vaikuttivat alkujaan pätevästi tehdyiltä, ei niihin enää voinut kuvitellakaan kytkevänsä virtaa.

Lattia

Lattiasta oli jo aiemmin poistettu kolme linoleum- kerrosta. Niiden alta löytyi lautalattia sekä lattian alle johtava luukku. Luukku oli ollut suljettuna ainakin 60, mahdollisesti jopa 90 vuotta. Ryömintätila oli ahtaudessaan nimensä veroinen. Kannatin hirsien ali mahtui ujuttautumaan, kunhan ensin muisti puhaltaa keuhkot tyhjäksi. Aivan joka kulmaa ei edes mahtunut nuuskimaan. Alusta paljastui hajua myöten terveeksi. Ainut vaurio oli lautojen alapinnassa ollut paperi. Paperi oli kulunut pois saumojen kohdalta, varmaankin lattian vesipesujen seurauksena. Jopa alustilaan jätetyt lastut olivat kuin eilen veistetyt. Taitaa olla nykyinen kielto jättää lattian alle mitään orgaanista ainesta liioiteltua. Ei puu ole ongelma, vaan kosteus. Salaojien puutuminenkaan ei ole haitannut. Rakenne on säilynyt 250 vuotta… rakennus kun on soraharjulla ja pohjavedenpinta kymmenen metriä alempana.

Lattian alapintaan lisättiin uusi ilmansulkupaperi. Paperi oli tarpeen tilkitsemään rakennetta ja siten myös ehkäisemään radonin tuloa huoneilmaan. Lisäsi lattiaa eristettiin alapuolelta puukuitulevyllä. Levyjen ujuttaminen alustaan ahtaasta luukusta oli haastava operaatio.

Seinät

Kamarin seiniä peittivät lukuisat tapettikerrokset. Niiden lukumäärää ja järjestystä oli vaikea määrittää. Kerrokset olivat osin eri järjestyksessä ja ilmeisesti tietyille kohdin oli levitetty paikkauskerroksia sekä näytepaloja. Tapettien välissä oli pinkopahvikerroksia. Ikävä kyllä alimmat tapetit olivat irronneet alla olevasta savirappauksesta ja ne jouduttiin poistamaan ennen alustan kunnostusta.

Savirappaus oli parhaan arvauksen mukaan peräisin viimeistään 1820- luvulta. Se oli uhmannut aikaa hyvin. Savirappauksen tartunta vaikutti aluksi olevan valtaosin kunnossa. Mutta tarkempi tarkastelu osoitti toisin. Rappaus oli kyllä melko hyvin kiinni hirrenpintaan lyödyissä kiehisissä mutta kiehiset irtosivat seinästä. Rappaus oli myös murentunut muutamasta hirsisaumasta. Näillä paikoin rappauksen sitkeämpi pohjakerros oli jäänyt liian ohueksi. Seinä on myös saattanut elänyt ajan saatossa. Kekseliäs nikkari oli kiinnittänyt irtoavan rappauksen uudelleen huopanauloilla. Tämä ratkaisu oli tuonut vuosikymmeniä lisää käyttöikää. Lopulta päädyin haikein mielin irrottamaan koko rappauksen ja yrittämään sen massan uusiokäyttöä. Rappaus irtosi suurina levyinä. Rappauksen alta paljastui savun mustuttama hirsiseinä. Hirret eivät siis olleetkaan 1770-luvun puolivälistä, vaan kierrätystavaraa jostakin varhaisemmasta savupirtistä.

Laipio

Huoneessa oli paneeli alakatto 1950- tai 60- luvulta. Katto oli maalattu remontoijaystävällisellä, itsestään irtoavalla maalilla. Huonekorkeus antoi ymmärtää, että katon alta saattaisi paljastua jotain. Ja niinpä sieltä löytyikin: Maalattu vesivaurioitunut pahvi sekä alla toinen maalaamaton pahvi. Näiden alla oli leveästä laudasta tehty hyväkuntoinen laipio. Paneelikaton koolaaja on ollut nuuka. Koolaus oli valmiiksi lahonneesta, homeisesta ja litimärästä laudasta tehty. Koolauksen purun yhteydessä huoneen täytti tunkkainen haju. Onneksi koolaus oli kuivunut, eikä vaurio ollut päässyt etenemään.